Ruotsissa tapahtui lokakuussa harmillinen, vaan ei kovinkaan yllättävä, nuoren räppärin ampumatapaus. Einárin ampuminen Hammarbyssa ei ole tavaton tapahtuma Ruotsissa, jossa laukausten vaihtoa ja kranaattien räjähtämistä voidaan pitää jokapäiväisenä ongelmana. Jostain syystä Ruotsissa vuodesta toiseen halutaan kieltää nämä ongelmat ja toivoa, että tilanne menee ohi jos asialle ummistaa riittävän kauan silmänsä.

Suomessa on sen sijaan herätty Ruotsissa tapahtuvaan jengiytymisen lisääntymiseen ja se halutaan kitkeä Suomessakin nyt kun se on vasta alkutekijöissään. Jopa sisäministeri Ohisalo on jo myöntänyt, aikaisemman kieltämisen sijaan, että olemme seuraamassa Ruotsin esimerkkiä. Yhdeksi ratkaisuksi sisäministerimme on keksinyt vakiintuneen vedon, missä ei oikeasti tehdä mitään hyödyllistä, mutta voidaan sanoa että ollaan tehty jotain, eli aselakien kiristäminen.

Kertoo suuresta osaamattomuudesta ja kyvyttömyydestä hahmottaa kokonaistilannetta, kun ratkaisuksi ampumavälikohtauksiin ja jengiytymisiin tarjotaan aselakien kiristämistä. Eli paukut käytetään jo ennestään tavallista lainkuuliaisempien ihmisten kiusaamiseen ja ammutaan täysin ohi taulusta, eli jätetään keskittämättä resurssit laittomiin aseisiin ja niiden ympärillä pyörivään rikollisuuteen. Toki on helpompaa kohdistaa energia jo ennestään lainkuuliaisiin ihmisiin.

Aselakien kiristäminen osuu aina kipeimmin juuri heihin, joille aseet ensisijaisesti kuuluvat. Näitä ovat metsästäjät, jotka tekevät tärkeää riistatyötä ja reserviläiset, jotka ylläpitävät ampumataitojaan ja kykyä puolustaa kotimaataan. Näitä aseiden hankintalupaprosesseja ei tule tehdä enää yhtään vaikeammaksi, se ei palvele tarkoitustaan, koska ongelmat ovat muualla. Olisi aika tulla takaisin päin ja uudistaa aselupajärjestelmää, jotta poliisin resursseja voitaisiin kohdistaa järkevämmin.

Ehkä kannattaa kysyä, ansaitseeko Suomi lainkuuliaiset reserviläisensä, jotka ovat valmiita puolustamaan kotimaataan, senkin jälkeen miten heitä tässä maassa kohdellaan?

11.11.2021