Suomen aselain merkitys

Hain pitkästä aikaa aseen hankintalupaa. Koska luvan hinnat nousivat taas alkuvuodesta 8%, totesin että parempi hakea kaksi lupaa kerralla (toinen halvempi samalla kerralla haettaessa). Tällekään hinnankorotukselle ei taida olla muuta perustetta kuin hankinnan vaikeuttaminen.

Tunnelma koko tilanteesta on alusta asti sellainen, että tuntuu kuin olisi tekemässä jotain väärää. Todistusten ja muiden liitteiden (mm. sotilaspassi) lisäksi pitää kattavasti perustella harrastaminen, aseen säilytys yms. Tämä on ihan ymmärrettävää, vaikka itselläni onkin jo monta aselupaa entuudestaan, eikä nämä asiat ole muuttuneet. Haetut kaliiperitkin ovat paljon mitättömämpiä muihin omistamiini aseihin verrattuna.

Näiden lisäksi kuitenkin pitää edelleen tehdä soveltuvuuskoe, tuttavallisemmin pällitesti, tietokoneella, koska edellisestä luvasta oli kulunut yli kolme vuotta. Sen jälkeen vielä pitää mennä komisarion haastatteluun koska aikaisemmat luvat on hankittu ennen lakimuutosta, jonka mukaan haastattelu vaaditaan. Myös tämän haastettelun tuoma lisäarvo jää pimentoon.

Kaikki tämä rumba tuntuu ainoastaan rahastamiselta ja kiusanteolta, jolla yritetään uusien aselupien saanti tehdä mahdollisimman vastenmieliseksi ja kalliiksi. Kenen etua tai tarkoitusta tämä kaikki ajaa? Mielestäni suurempia uhkia aiheuttaa vanhat aseet ja niiden omistajat, joiden rekisteri on paljon löyhempi, puhumattakaan laittomasta asekaupasta.

Olemme menossa EU:n mieliksi kireämpään aselainsäädäntöön monien muiden Euroopan valtioiden tapaan, vaikkakin meidän reserviperusteinen armeijamme kärsii tästä mittavasti, metsästyksestä ja riistainhoidosta puhumattakaan. Aseet eivät maailmasta lopu kieltämällä, sen kertoo jo Suomessakin luvallisten aseiden vähäinen osuus ampuma-aserikoksissa.

 2.8.2017